maanantai 13. marraskuuta 2017

Viikon 45 heppailut

Ti 7.11.2017 Esteitä Faustilla 

Tiistaina taas hypättiin ja menin Faustilla. Faust oli vähän villimmällä päällä, mutta tehtävät sujui suhteellisen hyvin. 

Keskityttiin taas istuntaan ja tultiin ravipuomeja aluksi. Ne sujui hyvin ja oma istuntakin oli melko hyvä. Sitten alettiin tulemaan ravissa sisään linjalle josta jatkettiin laukassa ensin pitkälle sivulle ja myöhemmin toiselle esteelle. Faust nosti melko hyvin laukat, mutta ne oli useimmiten vastalaukkoja jotka Faust vaihtoi sitten oikeaan. Hypyt sujui hyvin. 

Vaihdettiin suuntaa ja tultiin toisesta suunnasta ensin okseri jonka jälkeen linja. Ensimmäisellä kerralla Faust lähti hyppyyn askelta ennen ja muutenkin pöllöili, joten aloitettiin alusta. Toisella kerralla Faust tuli hyvin okserille, mutta linjan ensimmäiselle pystylle hän lähti aika aikaisin. Kolmannella kerralla sujui sitten jo huomattavasti paremmin. 

La 11.11.2017 Ilman satulaa koulua Reinolla 

Oli taas melkoinen isku mennä Reinolla ja todeta että en olekkaan niin hyvä ratsastaja kuin luulen. Mietin vaan että kuuluisin alkeistunnille enkä itsenäisesti ratsastamaan, mutta oli jotain hyvääkin. Lopussa nimittäin sain Reinolla pohkeet läpi ja päästiin tekee oikein hienoja pohkeenväistöjä. Vaikeuksien kautta voittoon! 

Käynnissä sujui hyvin, mutta ravissa ja laukassa Reino oli täysin kuuro pohkeille. Sitä lähdettiin korjaamaan tekemällä pohkeenväistöjä käynnissä. Se auttoi ja kun olin saanut pohkeet läpi alkoi ravi ja laukkakin toimimaan. 

Su 12.11.2017 Koulua Reinolla 

Sunnuntaina jatkettiin Repan kanssa paremmalla menestyksellä. Pohkeet oli paremmin läpi, mutta sitten oltiin pidätteille kuuroja. Noh, välillä pitää mennä huonommin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti